Triathlon-lehti: BEAT2PHONE – URHEILIJAN APULAINEN

Triathlon-lehti: BEAT2PHONE – URHEILIJAN APULAINEN

BEAT2PHONE – URHEILIJAN APULAINEN

Petri Järvinen (Triathlon lehti 1/2018)

Muutama vuosi sitten aloitin melkoisen kovan triathlon harjoittelun. Yrittäjän kiireiden ja liian vähäisen levon myötä ajauduin ylikuntoon. Sen lisäksi sain vaivakseni korkean verenpaineen ja muutamia sydänflimmereitä.

Selvää oli, että kokonaisrasitus sekä urheilun ja levon välinen suhde oli suunniteltava uudelleen. Ylikunnosta palautumiseen meni kaksi vuotta. Urheilu on alkanut uudelleen, mutta kevyemmin ja levänneenä.

Olen aina käyttänyt erilaisia urheilukelloja ja sykevöitä, mutta vaivojen myös olen tullut yhä kiinnostuneemmaksi oman kehon toiminnoista. Sydämestä on tullut hieman liian hallitseva ja sitä kuuntelee eri tavalla kuin aikaisemmin.

Ymmärtääkseni sydämeni toimintoja paremmin hankin Beat2Phonen. Tästä onkin ollut paljon hyötyä ymmärtääkseni tuntemuksiani sydämestäni. Tämä on ollut hyvä myös lääkärikäynneillä, kun on helposti voinut näyttää lääkärille miltä syke on näyttänyt flimmerikohtauksen aikana. Samalla näen, mikäli ylikunto alkaa kolkuttaa tai vaikkapa flunssa on tuloillaan.

Uskon että tästä laitteesta on hyötyä urheilijoille ja varsinkin niille joilla on jotain sydänhuolia.

Lue koko artikkeli >>

Illustration by:

Category:

Lehtikirjoitukset

Tags:

triathlon, Urheilumittauslaitteet